- Huutonet ilmoittaja -



Mikä on huutonet ilmoittaja?

Huutonet ilmoittaja on työkalu huuto.net myyjälle, jonka tarkoituksena on mm. nopeuttaa uusien kohteiden lisäämistä ja helpottaa sulkeutuneiden uudelleen ilmoittamista.

Myydyt kohteet voi hakea ja vaikka tulostaa ostajien osoitelaput kirjeisiin. Tiedot voi myös tallentaa omalle koneelle, jolloin niihin voi myöhemminkin palata. Jos sama huutaja on ostanut useamia kohteita, niin yhteissumma lasketaan automaattisesti.

Avoimet kohteet voi listata ja tehdä niihin lisäyksiä, vaihtaa osastoa, tulostaa paperille tai vaikka sulkea kaikki kohteet. Myös kohdelaskureiden hakeminen onnistuu, jos kiinnostaa paljonko kohteita on katsottu.


Palautetta ja kehitysehdotuksia ym. voi antaa täällä. Lahjoitusta voi myös harkita, jos katsoo että on käytöstä tarpeeksi hyötyä ja haluaa tukea ylläpitoa ja jatkokehitystä.


Käyttöehdot:

Käyttö omalla vastuulla! Huutonettiin saattaa tulla muutoksia, jolloin työkalu ei välttämättä enää toimi oikein. Vastuuta ei oteta virheellisestä toiminnasta tai sen aiheuttamista vahingoista. Käyttäjän tulee itse pitää silmällä omia kohteitaan. Havaitut muutokset huutonetissä korjataan seuraavaan versioon usein jo saman päivän aikana.


Huomioitavaa:

  • Kannattaa luoda oma hakemisto esim. C:\HNilmoittaja\ ja tallentaa tänne. Pikakuvakkeen voi luoda työpöydälle ohje valikosta. Jos tiedoston tallentaa sellaisenaan työpöydälle (ei suositeltavaa), niin työhakemiston sijainti jää Windowsin päätettäväksi. Työhakemiston polun voi nähdä ja avata valikosta asetukset/yleiset asetukset.
  • Vinkki: Ilmoittajaa voi myös käyttää USB-tikulta, jolloin kulkee aina mukana ja voi käyttää eri koneilla.
  • Tarkista onko uudempaa versiota saatavilla. Tärkeää, koska huutonettiin tulee muutoksia. Uudemmassa versiossa saattaa myös olla uusia toimintoja ja mahdollisia korjauksia. Versio numero näkyy ikkunan palkissa.
  • Viimeisin versio löytyy aina täältä
  • Viimeisimmät muutokset löytyy tästä
  • Vaatimukset:

  • Windows käyttöjärjestelmä (Win98SE tai uudempi + mahdolliset päivitykset asennettu)
  • Asennus: Luo kansio esim. C:\HNilmoittaja\ ja tallenna tiedosto tähän kansioon.
  • Testattu: Win98SE, XP Pro, Vista, Win7, Win8
  • Linux käyttäjät voivat katsoa tästä!

  • Uusien kohteiden luominen ja ilmoittaminen

    Uuden kohteen luominen:

    Uusia kohteita voi luoda em. lomakkeella. Täyttämällä kentät, valitsemalla kuvat ja klikkaamalla ”Lisää kohde listaan”. Mikäli kaikki vaadittava on oikein täytetty, niin kohde lisätään ilmoitettavien listaan. Seuraavaa ilmoitusta voi aloittaa tekemään heti.

    Tällähetkellä kohteisiin on mahdollista lisätä yhteensä 5 kohdekuvaa.

    Kuvauksen muokkaaminen:

  • Kohteen kuvausta voi muokata suoraan tekstimuodossa tai samalla tavalla kuin huutonetin ilmoituslomakkeella klikkaamalla "Muokkaa editorissa".
  • Käytetty CKEditor latautuu netistä, joten voi joutua hieman odottamaan ensimmäisellä kerralla. Editorin voi myös asentaa omalle koneelle, jolloin käytettävissä heti ja ilman nettiyhteyttä. Ohjeet löytyy blogista.
  • Kuvan valitseminen:

  • Kohteen kuva valitaan siirtymällä hakemistoon ja klikkamalla "lisää kuva" painiketta. Tuplaklikkaamalla tiedoston nimeä kuvan voi valita suoraan. Nuolinäppäimillä on mahdollista selata hakemiston kuvia.
  • Vaihtoehtoisesti kuvia voi myös tuoda TWAIN-rajapinnan kautta tai raahaamalla&pudottamalla suoraan tiedostojenhallinnasta.
  • Oikeasta alareunasta voi halutessaan säätää kuvan kirkkautta, kontrastia ja valoisuutta.
  • Kuvaa voi myös kääntää 90-astetta, jos on väärässä asennossa.
  • ”Tekstin lisäys” lehdeltä kuvaan voi lisätä oman logon, esimerkiksi läpinäkyvää tekstiä.
  • Jos kaikki kuvat sijaitsevat samassa hakemistossa, niin seuraavan kuvan voi valita yksinkertaisesti "Valitse seuraava kuva" painikkeella.
  • Kuvan formaatilla, megatavu tai pikseli koolla ei ole rajoitusta. Kuva muutetaan automaattisesti jpg-muotoon ja pienennetään sopimaan 800x600 laatikkoon. (Maksimi mitä huuto.net tällä hetkellä tukee)
  • Alkuun kannattaa luoda yksi tai useampia ilmoituspohjia. Nämä näkyvät lomakkeella olevassa laatikossa, josta on helppo valita haluamansa. Klikkaamalla "Hae tiedot kohteesta" voi hakea kohteen, tehdä tarvittavat muutokset ja tallentaa ilmoituspohjaksi.
  • Jos laittaa ruksin ”Lataa ilmoituspohja” painikkeen eteen, niin viimeksi käytetty pohja latautuu (kohteen lisäämisen jälkeen) automaattisesti. Jos ruksin jättää pois, niin vain kuva ja otsikko poistetaan. Mahdollistaa useiden samankaltaisten ilmoitusten lisäämisen helposti.
  • Kävijälaskurin voi lisätä klikkaamalla ”Lisää kävijälaskuri”. Jos pohjassa on jo valmiina laskurin koodi, niin tämä korvataan uudella.
  • Kaikki lisätyt kuvat tallennetaan ”ilmoitustenkuvat” kansioon. Jossain vaiheessa kannattaa itse poistella sieltä ne kuvat, joita ei enää tarvita. Varo kuitenkin poistamasta tarpeellista / käytössä olevaa kuvaa.
  • Kohteiden ilmoittaminen:

  • Luodut kohteet näkyvät listassa, josta ne voidaan ilmoittaa klikkaamalla "Ilmoita kohteet" painiketta. (Valinta aktivoituu kirjautumalla sisään). Ensin kannattaa valita sopiva aukiolo, tähän on 3 vaihtoehtoa.

  • - "Valittu aukiolo" tarkoittaa lomakkeella valittua (jokaisessa ilmoituksessa erikseen).
    - "Kiinteä aukiolo" asettaa kaikkiin tietyn aukiolon vuorokausina.
    - "Aseta aukiolo" mahdollistaa päivän ja kellonajan valitsemisen.

  • Kohteille voi asettaa myös sulkeutumisvälin, esim. 30 sekuntia. Tällöin on mahdollista, että kohteen voittanut ehtii vielä katsoa muitakin samaan lähetykseen.
  • Kohteille on mahdollista asettaa myös alkamisaika, ns. tulevaisuudessa avautuva kohde. Huomaa tässä, että sulkeutumisvälin voi tällöin laittaa vain minuutin tarkkuudella. (rajoitus on huutonetin ilmoituslomakkeella)
  • Listan voi myös tallentaa, jos kohteita ei halua ilmoittaa heti. Mahdollistaa kohteiden luomisen valmiiksi etukäteen. Tallennetuilla listoilla minimiaukiolo on 3vrk. (kysy jos haluat tästä eroon)
  • Listassa ovat käytössä myös näppäimet: Delete = poista kohde, CTRL + C = kopioi kohde, CTRL + V = liitä kohde. Toiminnot löytyvät myös hiiren oikean napin valikosta.
  • Esimerkki video miten uusia kohteita on mahdollista ilmoittaa suht nopeasti löytyy tästä (2mt xdiv codec)
  • Kohteiden tuominen esim. verkkokaupasta (csv-muoto)

    Ilmoittaja mahdollistaa kohteiden tuomisen huutonettiin csv-tiedostomuodossa. Mikäli kohteita on paljon, niin voi säästää huomattavasti aikaa verrattuna, että kohteet syöttäisi uudelleen yksitellen.

    csv-tiedostossa ensimmäisellä rivillä tulee olla kenttien nimet ja nämä on nimettävä oikein. Helpoiten näkee ilmoittajan haluamat nimet luomalla 1 kohteen ja tallentamalla kohdelistan csv-muodossa. Tiedostoa voi tarkastella tekstieditorilla (notepad tms.) Sarakkeiden järjestyksellä ei ole merkitystä.

    Jos kohteita saadaan verkkokaupasta tms. ulos csv-muodossa, mutta muuttaminen ilmoittajan tukemaan muotoon aiheuttaa vaikeuksia, niin voi ottaa yhteyttä. Ilmoittaja voidaan helposti muuttaa hyväksymään eri nimisiä kenttiä. Jos kohteissa on kenttiä, joita ei huutonetissä ole, esim. vuosimalli, paino, merkki, jne, niin tietoja on mahdollista kerätä kohteen kuvaus kenttään.

    Kohteiden tuomisesta löytyy tietoa myös blogista



    Myymättä jääneiden uudelleen ilmoittaminen


  • Sulkeutuneita kohteita voidaan hakea valitsemalla määrä ja klikkaamalla ”Hae myymättä jääneitä”.
  • Samaa kohdetta ei ole mahdollista hakea listaan kahteen kertaan. (Tarkistus tapahtuu kohdenumeron perusteella). Hakuja voi siis tehdä useampia ilman pelkoa, että sama kohde tulisi useampaan kertaan.
  • Ruksi tulee asettaa ”valitse” sarakkeeseen kohteille, jotka tarkoitus uusia. Pitämällä klikatessa SHIFT-nappia pohjassa voi asettaa ruksin kaikkiin samana päivänä sulkeutuneisiin. Klikkaamalla ”valitse” otsikkoa ruksi asetetaan kaikkiin taulukon kohteisiin.
  • Kohteita valittaessa ruksi ei tule niihin kohteisiin, joissa tila on OK (eli on jo ilmoitettu). Tarvittaessa ruksin saa näihinkin käyttämällä hiiren oikeaa nappia.
  • Kohteiden hintoja voi muokata suoraan taulukkoon tuplaklikkaamalla esim. lähtöhinta sarakkeessa.
  • Kohteita voi hakea listasta Ctrl + F ja poistaa Delete napilla.
  • Ensimmäisestä solusta voi vaihtaa kohteiden järjestystä (Raahaamalla hiirellä ylös/alas)
  • Ennen kohteiden ilmoittamista on hyvä valita sulkeutumispäivä, aika ja sulkeutumisväli (sekunteina). Jos tätä ei tee, niin aukioloajaksi tulee sama, mitä kohteessa ennestään ollut. Minimiaukiolo kohteita uusittaessa on kuitenkin 3vrk (mahdollista neuvotella erikseen)
  • Kohteiden ilmoittamisen onnistuminen on riippuvainen siitä, miten huutonet ja verkkoyhteys serverille toimii. Yleensä näkee nopeasti, kun vähän selailee osastoja. Jos sivut esimerkiksi aukeavat hitaasti tai muita ongelmia, niin ei ole ehkä paras aika ilmoittaa kohteita.
  • "Virhe" tila kentässä kertoo, että kyseisen kohteen ilmoittaminen ei sujunut loppuun normaalilla tavalla. Ilmoittamista voi kuitenkin yrittää uudelleen yksinkertaisesti klikkaamalla "ilmoita kohteet" nappia uudelleen.
  • Kohteiden uusiminen on käytettävissä vain jos myyntiprosentti on vähintään 10% tai sulkeutuneiden kohteiden määrä on alle 500. Työkalua ei ole tarkoitettu osastojen täyttämiseen kohteilla, jotka eivät koskaan mene kaupaksi. Prosentti lasketaan kirjautumisen yhteydessä kaikista sulkeutuneista kohteista. Vaatimuksen täytyttyessä uusiminen toimii meneillään olevan kuukauden loppuun. Jos tästä rajoituksesta haluaa päästä eroon, niin ota yhteyttä. Mainitse yhteydenotossa huutonetin nimimerkki.


  • Paikkakunnan vaihtaminen

    Uudelleen ilmoitettaessa on mahdollista vaihtaa paikkakunta kaikkiin kohteisiin.

    Hyödyllistä esim. jos muuttaa toiselle paikkakunnalle. Tai jos kohteissa on virheellinen paikkakunta, esim. "hki", tälläiset kannattaa hakukoneen takia korjata.



    Hintojen alentaminen valittuihin kohteisiin

    Listan kohteiden hintoja on mahdollista alentaa/korottaa prosentteina.

    Samalla voidaan myös asettaa minimi ja maksimi alennus euroina, jolloin alennus ei ole halvassa kohteessa liian vähän tai kalliissa liian paljon.


    Useamman kohteen muokkaaminen kerralla

    Uudelleenilmoitettaessa on mahdollista muuttaa kaikkiin valittuihin kohteisiin:

    - Maksutavat
    - Toimitustavat
    - Osasto
    - Kuntoluokitus
    - Toimituskulut Suomeen
    - Paikkakunta
    - Postinumero
    - Muut toimitusehdot
    - Alv prosentti (yritykset)
    - Markinaalivero (yritykset)
    - Tehdä lisäys kohteen kuvaukseen


    Kohteiden "Katsottu" laskureiden hakeminen

    Käyttäjillä on jokaisessa ilmoituksessa laskuri, joka laskee kuinka monta kertaa kohdetta katsottiin. Tieto voi olla varsin hyödyllinen uudelleen ilmoitettaessa.

    Laskurit voidaan hakea yksinkertaisesti klikkaamalla "Hae katsottu laskurit".


    Kohteiden haku kuvineen

    Valitsemalla "Hae myös kuvat" haetaan kohteen tietojen lisäksi myös kuvat. Kuvat tallennetaan "ilmoitustenkuvat" kansioon.

    Tarkoitettu käytettäväksi, kun aikomuksena pitää pidempää taukoa. Tällöin tallennettu kohdelista voidaan myöhemmin uudelleenilmoittaa (kuvineen), vaikka kohteet olisivat jo poistuneet huutonetistä (2,5kk).

    Huom. normaali uudelleenilmoittaminen ei vaadi kuvien hakemista, ne liitetään huutonetistä. (Älä käytä turhaan)


    Automaattisen uusinnan asettaminen

    Huutonetin kohteiden automaattinen uusinta 5x on käytettävissä, jos käyttäjällä on huutoplus palvelu ja kohteen aukiolo on vähintään 5vkr. Aseta ruksi, jos haluat kohteiden uusiutuvan 5 kertaa.


    Automaattisten uusintojen lukumäärä

    Valitsemalla "Näytä automaattiset uusinnat" haku näyttää jäljellä olevien uusintojen lukumäärän tila-sarakkeessa. Helppo välttää ilmoittamasta uudelleen kohteita, jotka ovat yhä automaattisessa uusinnassa. Huomaa asettaa ruksi ennen haun tekemistä!


    Avoimet kohteet


  • Avoimia kohteita voi hakea valitsemalla määrän ja klikkaamalla ”Hae avoimia kohteita”. Hakemisen jälkeen lista on mahdollista järjestää, esim. aakkosjärjestykseen.
  • Ruksaamalla yksityiskohtaiset tiedot (api) näytetään myös kohteen osasto ja jäljellä olevien automaattisten uusintojen lukumäärä, jos sellainen on kohteeseen asetettu. Mikäli kohteessa on huuto, niin näytetään tarjouksen tekijän tunnus. Ruksaamalla yksityiskohtaiset tiedot (www) näytetään myös kohdetta katsoneiden määrä.
  • Kohteita voi sulkea asettamalla ruksin "valitse" sarakkeeseen ja klikkaamalla "Sulje valitut kohteet". Ruksin voi asettaa kaikkiin klikkamalla otsikkoa. Hyödyllinen varsinkin, jos on lähdössä matkoille ja haluaa sulkea kaikki kohteet. Pitämällä klikatessa SHIFT-nappia pohjassa voi asettaa ruksin kaikkiin samana päivänä sulkeutuviin.
  • Valittuihin kohteisiin on mahdollista tehdä lisäys, esim. ilmoittaa postituksen viivästymisestä, tms. (Huomaa, huutonetin uudistuksen jälkeen lisäykset eivät mm. säily uudelleenilmoitettaessa.)
  • Valittujen kohteiden osaston voi vaihtaa, jos jostain syystä väärällä osastolla.
  • Tuplaklikkaamalla kohteen nimeä avaa kohteen selaimeen. Tuplaklikkaamalla huutajan nimimerkkiä avaa palautesivun selaimeen.
  • Kohdelistan voi tallentaa csv / html-muodossa. Html muotoisen listan voi myös helposti tulostaa, jos haluaa paperiversion omista myytävistä kohteista.
  • Pelkästään automaattisessa uusinnassa olevat kohteet voidaan hakea erikseen, jos haluaa esim. estää uusinnan ja sulkea kohteet.
  • Jos kohteessa ei vielä ole pääkuvaa, niin sen voi lisätä jälkeenpäin.
  • Uusimpana mahdollisuutena muokata kohteita, joko yksittäin tai ryhmänä.

  • Myydyt / ostetut kohteet


  • Omia myytyjä ja ostettuja kohteita voi hakea. Tallennus myös Excel:in ymmärtämässä muodossa.
  • Näkee suoraan mitä on myynyt, ostanut ja mihin hintaan. Toimii tavallaan kirjanpitona.
  • Listaan on mahdollista merkitä ruksi kohteille, jotka huutaja on maksanut / kohteet, jotka on viety postiin.
  • Kohdelistat ja ostajan osoitetiedot voi helposti tulostaa paperille, josta osoitelaput voi leikellä ja liimata läpinäkyvällä teipillä lähetyksiin.
  • Mahdollista muotoilla valmiit e-mail viestit, jotka voi sitten kopioida ja liittää sähköpostiin (CTRL + V)
  • Erityisen hyödyllinen, jos samaan lähetykseen tulee useampia kohteita. Yhteishinta lasketaan automaattisesti.
  • Mahdollista on myös näyttää kohteet tietyltä ajan jaksolta.
  • Huomaa: Huutonetistä vanhat kohteet poistuvat 2,5 kuukaudessa, sen jälkeen niitä ei voi enää hakea. Kannattaa hakea kohteet ajoissa ja tallentaa listat omalle koneelle, jolloin niihin voi halutessaan myöhemmin palata.

  • Palautteidenhallinta


  • Antamattomat palautteet voidaan hakea. Mahdollistaa palautteen jättämisen kerralla useampiin kohteisiin.
  • Listassa näkyy palautteensaajan tunnus, rooli(ostaja/myyjä) ja saajan nimi.
  • Näytä saadut palautteet painikkeesta voi katsoa omat palautteet.