Archive for the ‘HNselain’ Category

Päivityksiä HNselain, muutakoko ja CKEditor

perjantai, helmikuu 8th, 2013

Huutonetin uudistus ei ole poistanut tarvetta erilliselle selaimelle. Uudessa sivustossa toimiva HNselain löytyy täältä. Jos kuitenkin käyttää yhä huutonetin vanhaa sivustoa, niin siihen soveltuva versio on täällä.

Muutakoko on myös päivitetty. Mitään suurempia muutoksia siinä ei kuitenkaan ole. Voi käyttää kuvien pienentämiseen, esim. jos lisää huutonettiin kohteita tavallisella selaimella. Turhan suuria kuvia ei kannata huutonettiin yrittää, koska lisää todennäköisyyttä, että ilmoittaminen epäonnistuu ja lomake tulee tyhjänä takaisin.

HNilmoittajan kuvauksen muokkaus editori (CKEditor) on päivitetty versioon 3.6.6. Jos olet asentanut editorin omalle koneelle, niin päivitetty zip paketti. Tarvittaessa katso myös aikaisempi blogi artikkeli, miten editorin voi asentaa omalle koneelle.

Huutoselain 6v

maanantai, syyskuu 24th, 2012

Päivälleen 6 vuotta sitten nähtiin ensimmäinen versio, jonka alkuperäisenä tarkoituksena oli auttaa erottamaan hintavaraus ylittymättä kohteet muista kohteista. Pala historiaa löytyy tuosta.

Nykyiseen versioon toimintoja on kertynyt paljon enemmän, johtuen lähinnä siitä ettei huutonettiä ole vuosien aikana kehitetty käyttäjien toivomalla tavalla.

Selaimen tekemiseen on käytetty Delphiä, joka on object Pascal kieleen perustuva graafinen kehitysympäristö. Viimeisen vuoden aikana myös Lazarus/FPC on kehittynyt tasolle, joka mahdollistaa tälläisen Windows sovelluksen. Merkittävänä erona on, että Lazarus on ilmainen.

Projektin Delphi -> Lazarus konversio on jo tehty ja selaimen Lazarus/freepascal versio toimii muutamaa pientä yksityiskohtaa lukuunottamatta. Jos jotakuta kiinnostaa kehitellä selainta tai korjata jotain, niin tämä on mahdollista. Edellytyksenä kuitenkin riittävä kokemus Delphi/Lazarus ohjelmoinnista, lähdekoodin saa pyytämällä.

Sähköpostiin muistutus kohteen sulkeutumisesta

perjantai, syyskuu 9th, 2011

Monikohan lienee tietoinen mahdollisuudesta saada sähköpostiin ennakkoilmoitus huutokauppakohteen sulkeutumisesta? Ominaisuus on ollut HNselaimessa pitkään, joskin vain osalla käyttäjistä.

Vinkkinä blogin lukijalle. Jos nappi on harmaana, niin sen saa aktivoitua painelemalla näppäimistöltä: d4d3
Tarkemmin ideasta / toiminnosta löytyy täältä

Pääkuvan lisääminen huutonet kohteeseen jälkeenpäin

torstai, elokuu 18th, 2011

HNselaimessa v3.31 on nyt mahdollisuus lisätä kohteen pääkuva myös ilmoittamisen jälkeen. Jos on tullut lisänneeksi kohteen ilman kuvaa, niin asian voi korjata myöhemmin.

Kirjautuneena oman kohteen sivulla näkyy kuvan paikalla linkki ”Lisää kohteeseen kuva”.

Linkkiä klikkaamalla ilmestyy kuvanvalinta dialogi, jossa voi valita melkein mitä tahansa formaatia olevan kuvan. Megatavu rajoitusta kuvalle ei ole, se konvertoidaan automaattisesti jpg, max 800 x 600px.

Ennen kuvan lähettämistä tulee vielä varmistus dialogi. Lisättyä kuvaa ei voi ilmoituksesta poistaa.

Tämän jälkeen ilmoituksessa on kuva. Kuva ikoni ilmestyy osatolistauksiin muutamien minuttien odottelun jälkeen.

Ei toivottujen kohteiden suodattaminen

torstai, kesäkuu 16th, 2011

Huutonetin osastoilla on paljon ns. vakiokohteita, jotka ovat listoilla jatkuvasti. Pitemmän päälle osastojen selailu voi olla turhauttavaa, kun joukossa on uusien lisäksi myös samat vanhat kohteet.

HNselaimessa on pitkään ollut suodatin, johon on mahdollista lisätä kohteita, joita ei halua haussa / osastoilla nähdä. Kun tallentaa suodattimen omalle koneelle ja varmistaa, että asetuksissa on ruksattuna ”Lataa suodatin”, niin kohteet pysyvät näkymättömissä myös jatkossa.

Ei toivottuja kohteita voi lisätä 3. tavalla:

1. Myyjän nimimerkin perusteella (=myyjän kaikki sen hetkiset avoimet kohteet)
2. Haussa / osastossa maalaamalla hiirellä kohteita ja painamalla delete-nappia.
3. Haussa / osastossa painamalla kohteen kohdalla oikeaa hiirennappia ja lisää suodattimeen.

Suodatin toimii kohteen otsikon ja hinnan perusteella, joten kohde pysyy piilossa myös uudelleen ilmoitettaessa. Ainoastaan jos kohteen otsikko tai hinta muuttuu, niin kohde tulee jälleen näkyviin.

Uutta toiminnossa (v. 3.25):

– Suodattimeen tallentuu päivämäärätieto milloin kohde on lisätty suodattimeen.
– Asetuksissa voi päättää miten vanhat poistetaan automaattisesti suodattimesta (oletus 30 päivää)
– Jos kohteita on suodattimessa liikaa ja se hidastaa selaamista, niin voi muuttaa em. arvoa pienemmäksi.

Paras on vielä tulossa.

Joka kerran kun haussa esiintyy suodattimeen osuva kohde, niin tämän päivämäärätieto päivitetään nykyhetkeen. Tarkoittaa sitä, että jos kohde säännöllisesti osuu hakutuloksiin, niin se ei poistu suodattimesta ikinä.

Ostettujen kohteiden seurantaa

tiistai, maaliskuu 22nd, 2011

HNselaimeen ja HNilmoittajaan on lisätty mahdollisuus hakea ostettuja kohteita samalla tavalla kuin myytyjä.

Kohteiden yhteissumma lasketaan automaattisesti, jos on ostanut samalta myyjältä useamman kohteen. Helppo esimerkiksi tarkistaa, onko myyjä laskenut summan oikein.

Huomaa hakea kohteet ajoissa ja tallentaa omalle koneelle, niin kauppojen tiedot säilyvät vielä senkin jälkeen, kun kohteet ovat poistuneet huutonetistä (2,5 kk)

HN työkalut ja F-Secure..

lauantai, helmikuu 26th, 2011

Viimeisin F-Securen päivitys on virheellisesti tunnistanut löytävänsä viruksen, vaikka todellisuudessa mitään ei ole. Kyseessä on ns. väärä positiivinen, josta on aiheutunut käyttäjille tarpeetonta harmia.

Ongelma on kierretty uusimmissa versioissa, jotka voi ladata:

http://koti.mbnet.fi/jm78/HNilmoittaja.exe
http://koti.mbnet.fi/jm78/HNselain.exe

Asian voi myös ratkaista poistamalla F-Securen ja hankkimalla tilalle jonkin luotettavamman virustorjunnan.

Microsoft Security Essentials on suositeltava vaihtoehto Windows koneeseen, joka on lisäksi täysin ilmainen ja helposti ladattavissa http://www.microsoft.com/security_essentials/

Huutokuva.net ja HNselain

tiistai, helmikuu 15th, 2011

Huutokuva.net:iin on lisätty oma info sivu HNselaimelle, joka löytyy tästä

Monet eivät ehkä ole huomanneet, että HNselaimella (ja HNilmoittajalla) voidaan ladata Huutokuva.net:iin useampia kuvia kerralla. Kuvaa valittaessa voi hiirellä maalata useita kuvatiedostoja tai valita niitä pitämällä Ctrl-nappia alhaalla.

Periaate on sama kuin tässä videossa.

Myytyjen kohteiden seurantaa

perjantai, tammikuu 21st, 2011

HNselain ja HNilmoittaja on jo pitkään tarjonnut mahdollisuuden hakea huutonetin myytyjä kohteita taulukkoon. Mukana on mm. yhteystiedot ja yhteissumma lasketaan automaattisesti, jos useammalla kohteella on sama ostaja.

Mikäli haluaa pitää tarkempaa tietoa omista myynneistä, niin listat tulee tallentaa omalle koneelle. Huutonetistä kohteet poistuvat 2,5 kuukaudessa, joten on tärkeää hakea ajoissa ja tallentaa. Tallennettuja listoja voi jälkeenpäin myös yhdistellä ”Tiedosto -> Lisää listaan” toiminnolla. Mahdollista koota esimerkiksi koko vuoden myynnit yhteen.

Huutonetissä on nykyään omallasivulla laskuri, joka laskee myytyjen kohteiden määrän ja summan.

Uusimmissa versioissa 3.08 ja 1.93 on nyt mukana vastaava kokonaismäärän laskuri.

Kohteiden haku huutonetissä

sunnuntai, joulukuu 5th, 2010

Huutonetissä voidaan hakusanalla hakea ainoastaan kaikista kohteista tai valitsemalla yksitellen alimman tason osastoja hakuun. Ei ole mahdollista hakea tietystä pääosastosta, 2.tason osastosta tai rajata hakua useamman paikkakunnan alueelle.

HNselaimeen on kuitenkin toteutettu pääosastohaku ja mahdollisuus kohdistaa haku 2.tason osastoon. Esimerkiksi haettaessa ”Tomb Raider” peliä. Yleisessä haussa voidaan valita kategoria, jolloin haku kohdistuu suoraan ”pelit” osastoon.

Tarvetta voi myös olla rajata haku 2.tason osastoon. Esimerkkinä Elokuvat/DVD, jolla on alaosastoja. DVD näkyy HNselaimessa linkkinä, joka listaa kaikkien alaosastojen kohteet.

Tämän jälkeen voidaan yläreunan hakuun laittaa hakusana esim. seagal* jolloin haku kohdistuu kaikkiin DVD alaosastoihin.

HNselaimessa on myös maakuntahaku, joka kohdistaa haun useamman paikkakunnan alueelle. Oleellista, mikäli aikomus on noutaa, eikä halua etsiä kaikista lähialueen paikkakunnista erikseen.