Kohteiden uudelleen ilmoittamista huutonetissä

Huutonet on viimeisen vuoden tarjonnut tunnistautuneille käyttäjille ja yrityksille mahdollisuuden ilmoittaa kohde siten, että se uudelleen ilmoitetaan 5 kertaa, mikäli ei mene sitä ennen kaupaksi. Edellytyksenä aukiolon on oltava vähintään 5 vrk.

Huomiona, että järjestelmä olisi parempi, mikäli käyttäjällä olisi mahdollisuus valita uusintojen lukumäärä 0-5, sensijaan että uusintoja tulee aina kiinteä 5. Toinen asia on, että järjestelmä nykyisellään luo aina kokonaan uuden kohteen, kun yksinkertaisempi ratkaisu olisi vain kasvattaa alkuperäisen kohteen aukioloa ja kohde sulkeutuisi normaalisti kun aukioloa kasvatettu 5 kertaa.

Jälkimmäinen on hieman ongelmallista, kun käyttäjä haluaa omista sulkeutuneista kohteista uudelleen ilmoittaa kohteita. Esimerkiksi niitä, joissa 5 kertaa on jo tullut täyteen tai niitä, joissa uusintaa ei ole asetettu. Käyttäjä ei voi sulkeutuneista suoraan nähdä, mitkä kohteet ovat vielä automaattisessa uusinnassa ja mitkä tulisi ilmoittaa uudelleen. (muuten kuin avaamalla kohteet)

HNilmoittajassa (v1.85 alkaen) on nyt mahdollista hakea omia kohteita siten, että näkyvissä on jäljellä olevien uusintojen lukumäärä. Tällöin on helppoa välttää ilmoittamasta sellaista kohdetta uudelleen, joka on vielä automaattisen uusinnan piirissä.

HNilmoittaja tarjoaa melko hyvät mahdollisuudet tehdä muutoksia uudelleen ilmoitettaviin kohteisiin. Kohteiden tietoja voi muokata yksitellen ja osaa niistä on mahdollista muokata myös ryhminä, kuten toimituskulut, toimitusehdot, paikkakunta, hintoja voi myös alentaa prosentteina. Sulkeutuneet kohteet voidaan myös hakea ja tallentaa kuvineen omalle koneelle, jolloin voi pitää vaikka pidempää taukoa ja palatessa ilmoittaa kohteet. Normaalisti tämä ei ole mahdollista, koska sulkeutuneet kohteet poistuvat huutonetistä 2-3 kuukaudessa.

Huutonetin osastojakoa on myös uudistettu. Mikäli kohde on osastossa, joka on poistumassa tai jo poistettu, niin uudelleen ilmoitettaessa kohteeseen on valittava uusi osasto. HNilmoittajassa tila-sarakkeeseen ilmestyy tällöin virhe. Osasto on kuitenkin helppo korjata klikkaamalla ”muokkaa kohdetta” ja valitsemalla uuden osaston. Kohteen voi tämän jälkeen ilmoittaa uudelleen.

Leave a Reply

You must be logged in to post a comment.